Tulostettava versio Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Bioenergia keskeisessä roolissa uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamisessa

4.9.2009

Suomen energiaklusteri koostuu useammasta alueellisesta osaamiskeskuksesta, joista jokaisella on oma teknologiapainopisteensä. Tampereen energiateknologian osaamiskeskuksen painopisteenä on erityisesti sähkön- ja lämmöntuotantoteknologia, joten Pirkanmaan alueella on potentiaalia ponnistaa vahvalta jalustalta bioenergia-alan teknologiamarkkinoille. Uusiutuvan energian direktiivi ja sen toimeenpano eri maissa on merkittävä mahdollisuus alan kehittymiselle.

1.-2.9.2009 Jyväskylässä järjestetyssä kansainvälisessä bioenergiakonferenssissa yhtenä aihealueena esiin nousivat kansalliset ja alueelliset bioenergiastrategiat. Vuodelle 2020 asetettujen uusiutuvan energian direktiivin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää bioenergian hyödyntämisen merkittävää kasvattamista sekä kansallista ja alueellista panostusta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Olennaista on edesauttaa bioenergian hyödyntämistä sekä siihen liittyvän teknologian kehittämistä eri sektoreilla sähköntuotannosta liikenteeseen, teollisuuteen ja kiinteistöjen lämmitykseen. Benet Oy:n mukaan bioenergian hyödyntämisessä on laskettu olevan kasvupotentiaalia lämmityspuolella jopa 86 %, sähköntuotannossa 54 % sekä teollisuudessa 24 %, kun tarkastellaan väliä 2005 – 2020 Suomessa. Lisäksi biopohjaiset liikennepolttoaineet ovat oma tärkeä lukunsa, ja niiden osuus tulee väistämättä nousemaan.

Bioenergiateknologian merkittävät vientimahdollisuudet on syytä muistaa, kun uusiutuvan energian direktiiviä laitetaan täytäntöön Suomen kansallisen toimenpidesuunnitelman muodossa. EU:n alueella murros on jo nyt näkynyt etenkin bioenergian hyödyntämisen kasvuna sähköntuotannossa ja liikennepolttoaineiden puolella. EU-maiden ohella suomalaisille toimijoille merkittäviä uusia kansainvälisiä markkinamahdollisuuksia voivat tarjota esimerkiksi Venäjä sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikka erityisesti metsäbiomassan käyttöön liittyen. Mielenkiinto bioenergiaa kohtaan on kasvamassa globaalisti, joten teknologiakohtaisesti potentiaalia riittänee tulevaisuudessa laajempaankin vientiin, mikäli alaan panostetaan rakentavin toimenpitein juuri nyt.