English | Ekstranet  Tulostettava versio

Tampereen muuttuva reitinopastus

Tampereen muuttuva reitinopastus

TAUSTA

  • Tampereen keskustan ohittaa pohjoispuolella Tampereen Rantaväylä ja eteläpuolella itäinen ja läntinen kehätie. Tiet ovat erittäin vilkkaasti liikennöityjä ja jonoutuvat päivittäin. Vähäinenkin häiriötilanne ruuhkauttaa tieverkon. Tilanne pahenee koko ajan liikennemäärien kasvun myötä.
  • Toistaiseksi läntinen kehätie ei ole kyennyt vastaanottamaan ruuhka-aikoina ylimääräistä liikennettä. Läntisen kehätien avautuminen vuoden 2009 alkupuolella luo nykyistä paremmat edellytykset verkolliseen liikenteenohjaukseen. Tapahtumien mukaan muuttuvalla reitinopastusjärjestelmällä voidaan ohjata liikenne vaihtoehtoiselle reitille.
  • Tätä taustaa vasten ovat Tiehallinto ja Tampereen kaupunki yhteistyössä päättäneet toteuttaa muuttuvan reitinopastusjärjestelmän


TAVOITE

Reitinopastusjärjestelmän tavoitteena on:

  • ohjata osa liikenteestä toiselle reitille häiriötilanteissa
  • parantaa liikenneturvallisuutta häiriötilanteissa ja heikoissa keliolosuhteissa
  • tiedottaa tienkäyttäjille tieverkon häiriötilanteista


HANKE

Reitinopastusjärjestelmä toteutetaan 10 muuttuvalla tiedotusopasteella. Opasteet sijaitsevat Tampereen kehätien ulkopuolisilla väylillä (kts. kartta). Opasteita ohjataan Tiehallinnon liikennekeskuksesta liikenteen sujuvuuden, kelin ja erilaisten tapahtumien sekä liikennehäiriöiden perusteella. Liikenteen sujuvuutta arvioidaan liikenteenseurantajärjestelmien, tiesääjärjestelmän ja kameroiden avulla. Häiriötietoa saadaan eri viranomaisilta.


HANKKEEN TILANNE

Reitinopastusjärjestelmä rakennetaan kesän 2008 aikana ja otetaan käyttöön vuoden 2009 alkupuolella. Järjestelmän toimintaa kehitetään jatkuvasti vielä käyttöönotonkin jälkeen.


HANKKEEN VAIKUTUKSET

  • Lisää liikenteen sujuvuutta ja vähentää päästöjä
  • Parantaa liikenneturvallisuutta
  • Rauhoittaa liikenteen käyttäytymistä häiriötilanteissa
  • Opastaa tienkäyttäjille parhaan reitin

Kustannusarvio on 700 000 €.
Kustannukset jaetaan puoliksi Tampereen kaupungin ja Hämeen tiepiirin kesken.


HANKKEEN TIEDOT KOKONAISUUDESSAAN

PDF-tiedostohankekortti.pdf (45 kB)