Tulostettava versio Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Kansallinen toimintamalli

Uutena kehittämisalustana ohjelmakaudella 2007-2013 on osaamisklusteri, jonka avulla tavoitellaan osaamiskeskusten välisen yhteistyön tehostamista. Osaamisklusteri kokoaa yhteen eri alueilla sijaitsevien osaamiskeskusten toimijat. Osaamisklusteri muodostuu vähintään kahden osaamiskeskuksen toisiaan täydentävistä osaamisaloista.

Osaamiskeskustoiminnan lähtökohtana on tutkimuslaitosten, korkeakoulujen, teknologiakeskusten, elinkeinoelämän ja eri rahoittajatahojen välinen yhteistyö valituilla osaamisaloilla. Sen ytimenä on tiivis kehittäjäverkosto, jonka tarkoituksena on käynnistää ja toteuttaa tutkimus,- koulutus ja muita kehittämishankkeita.

Lisätietoja kansallisesta toimintamallista: www.oske.net